sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Sataa

No ei sada. Enää. Mutta viimeaikaisten sadepäivien kunniaksi, juuri kun luulitte päässeenne niistä eroon (hähää, väärin meni): Sata randomia faktaa ja turhaa nippelitietoa minusta! Kuvituksena arkistoista kaiveltuja kissakuvia vuosien varrelta. Kissakuvia voi laittaa postaukseen aina, aiheesta riippumatta.

1. Olen asunut elämäni ensimmäiset kahdeksan kuukautta Rovaniemellä, minkä jälkeen muutimme Etelä-Pohjanmaalle

2. Olen ratsastanut seitsemänvuotiaasta asti

3. Olen harrastanut myös balettia ja pesäpalloa

4. Minua harmittaa nykyään aivan mahdottomasti, että menin aikoinaan vaihtamaan baletin pesäpalloon

5. Minulle oli kauan epäselvää, minkä väriset silmäni ovat. Ne ovat yhä epämääräisen väriset, mutta selkeimmin kuitenkin vihreät.

5. En osaa laulaa, ja soittotaitonikin rajoittuu rytmisoittimiin ja "Ostakaa makkaraa" -kappaleeseen nokkahuilulla

6. Pidän ulkonäössäni eniten silmistäni meikattuna, erityisesti ripsistä

7. Pelkään hämähäkkejä paljon. Pelkään myös lähes kaikkia ötököitä kärpäsiä ja hyttysiä lukuun ottamatta, mutta hämähäkkejä kuitenkin eniten.

8. Pelkään myös korkeita paikkoja. Lisäksi minulla on jonkinasteinen kammo pilaantunutta ruokaa kohtaan, erityisesti home kammottaa minua.

9. Homekammoni ei kuitenkaan estä minua rakastamasta palavasti valkohomejuustoa

10. Minulla on outo mieltymys lasten purkkiruokiin (Piltti ym): tykkään niistä hedelmäsoseista sekä myös ruokasoseista, kylmänä purkista päin syötynä.

clic 010

11. Useimpien ihmisten mielestä pilttimieltymykseni on ällöttävää. Miksi ihmeessä :D

12. Minun mielestäni rusinat leivonnaisissa ovat ällöttäviä. Nypinkin ne aina pois.

13. Minua ällöttää myös, jos ruuat sotkeentuvat lautasella keskenään. Erityisesti salaatin sotkeentuminen lämpimään ruokaan on inhottavaa, hrrr.

14. En ole kovin taitava syömään haarukalla ja veitsellä

15. Itse asiassa en ole koskaan ollut mitenkään kiinnostunut hankkimaan kyseistä taitoa, sillä mielestäni veitsen funktio on leikkaaminen eikä ruuan kasaaminen haarukan väärälle puolelle

16. Muuten olen kyllä pöytätapojen kannalla, ja esimerkiksi ruoka suussa puhuminen ja äänekkäästi syöminen (mässyttäminen ym) on minusta aika vastenmielistä

17. Mitä alkoholijuomiin tulee: pidän kuivista siidereistä, puolikuivista valkoviineistä, Jägermeisterista sekä Jack Daniels -viskistä

18. Olen harrastanut alkoholin juomista enemmän ala- kuin täysi-ikäisenä

19. Minusta joka viikonloppu umpikännissä örveltäminen on naurettavaa

20. Vielä naurettavampaa on leveillä sillä, kuinka paljon tuli juotua sekä naureskella mukahauskoille kännimokille, kuten vessaan omaan oksennukseen sammumiselle

21. Minua ärsyttää aika monet asiat

22. Tästä huolimatta olen ihan huumorintajuinen ja suvaitsevainen ihminen

23. Olen aina halunnut syntymämerkin

24. Jossain vaiheessa tajusin, että minullahan on jo sellainen, joskin hyvin pienessä koossa vasemmassa nimettömässä. Se kylläkin pienenee pikkuhiljaa koko ajan.

25. Minusta Kummeli on yliarvostettua ääliöhuumoria

26. Pidän kuitenkin Vintiöistä, joka on melkein samanlaista ääliöhuumoria

27. Minua naurattaa esimerkiksi myös Studio Julmahuvi sekä Pyynö

28. Minua on hyvin kauan kiehtonut ajatus rastoista. Olen kuitenkin niin nynny, etten ole vielä uskaltanut sellaisia hankkia.

29. Olen myös aina halunnut napakorun. Napani on kuitenkin mallia nappi, eikä siinä oikeastaan ole mitään, mitä lävistää.

ensjo

30. En tiedä, mikä minusta tulee isona

31. Paitsi että isompi, mutta toivottavasti ei kovin paljoa

32. Minulla on isosisko ja pikkusiskopuoli

33. Välillä toivon, että minulla olisi myös veli. Ajattelen, että osaisin silloin suhtautua luonnollisemmin miehiin. Olen kasvanut pelkkien naisten keskellä, ja erityisesti pienempänä ujostelin vastakkaista sukupuolta kovasti.

34. Olen muutenkin aika ujo

35. Inhoan esiintymistä

36. Tuttujen ihmisten parissa olen kuitenkin aika puhelias, ja välillä jopa porukan showmies

37. Paitsi että nykytilanteessa olen hiljaisempi kuin normaalisti

38. Minulla on alemmuuskompleksi liian montaa ihmistä kohtaan

39. Pureskelen huuliani kun olen jännittynyt, tylsistynyt tai keskityn johonkin asiaan. Usein niin paljon, että niistä tulee verta.

40. Kynsiäni sen sijaan en ole koskaan pureskellut

41. Pidän raidallisista, ruudullisista ynnä muista kuvioiduista sukista

42. Tennissukista en ole pitänyt koskaan

43. Pidän lukemisesta

44. Lempikirjojani ovat mm. Philip Pullmannin Universumien tomu -trilogia, Douglas Adamsin Linnunrata-sarja (tämä tuli mieleeni kohdassa 42, yllättäen), Kari Levolan Tahdon sekä Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän

45. Pidän kovasti myös Tove Janssonin Muumi-kirjoista, ja mielestäni jokaisen ihmisen tulisi lukea Muumipapan urotyöt

46. Minua harmittaa, että Muumien imago on vesittynyt sen japanilaisen lastenpiirrettyversion vuoksi

47. Lempielokuviini kuuluvat esimerkiksi Kaunis mieli, Kill Bill I ja II sekä Disneyn Leijonakuningas

48. Myös Perhosvaikutus ja Unelmien sielunmessu ovat loistavia elokuvia, mutta en tahdo nähdä niitä uudestaan, koska ne ovat niin ahdistavia

49. Katson nykyään aika paljon ahdistavia elokuvia, tunnun törmäävän niihin tahtomattani. Tai sitten vain ahdistun helpommin kuin ennen.

buddies 018

50. Minua pelottaa, että olen keski-ikäisenä tyypillinen keskiluokkainen perheenäiti, joka haisee huuhteluaineelta ja pukeutuu Marimekkoon ja Torstain tuulipukuun

51. Siitäkin huolimatta, että tällä hetkellä minusta tuntuu, etten tule koskaan hakkimaan lapsia

52. Pidän itseäni melko älykkäänä

53. En ole kuitenkaan koskaan uskaltanut tehdä älykkyystestiä sillä pelkään, että pettyisin tulokseen

54. Olen elämäni aikana kerran maistanut tupakkaa. Minusta tupakointi on ääliömäistä.

55. En ymmärrä, miksi tupakointi on täysin sallittua Suomessa, mutta kannabiksen käyttöä kytätään järjettömän tarkasti

56. Pääasiallisesti olen huumeita vastaan

57. En ole koskaan murtanut mitään luuta

58. Jos ei lasketa pikkuvarpaan hiusmurtumaa, jonka sain 8-vuotiaana matkiessani Spice Girlsin Mel C:n potkuja. Osuin pakastimeen.

59. En ole koskaan ollut sairaalahoidossa

60. Pienenä tämä harmitti minua, sairaalaan joutuminen olisi silloin ollut mielestäni khuul

61. No eipä ole enää

62. Pidän ihan suunnattomasti sipulista ja valkosipulista

63. Luulen, että tämä tulee vaikuttamaan suuresti elämänkumppanin valintaan. Ihminen, joka inhoaa sipulia ei voi asua kanssani saman katon alla

64. Pelkään, etten koskaan löydä itselleni elämänkumppania

65. Olen hetero, mutten ole koskaan sulkenut pois mahdollisuutta, että saattaisin joskus rakastua naiseen

66. En ymmärrä minkäänlaista homofobiaa

67. Rasismi kaikissa muodoissaan on minusta vastenmielistä

faking 034

68. Olen opiskellut lukiossa kolme kurssia venäjää. Se on mielestäni yksi maailman kauneimmista kielistä.

69. Olen hyvä englannissa, mutta ruotsi tuottaa minulle jostain syystä erittäin suuria ongelmia

70. Junalla matkustaminen on minusta mukavaa

71. Junalippujen hinnat ovat Suomessa aivan liian kalliita verrattuna esimerkiksi lentojen hintoihin

72. Nautin väittelemisestä

73. Tämä johtuu varmasti siitä, että olen aina oikeassa. Ja vaikken olisikaan, osaan usein perustella asiat niin, että vastapuoli luulee minun olevan oikeassa.

74. Ihmiset, jotka eivät osaa väitellä rehdisti vaan inttävät vain mielipidettään kasvavalla äänenvoimakkuudella ovat raivostuttavia

75. Oikea nimeni on Sanna

76. En pidä nimestäni, ja olen harkinnut sen vaihtamista

77. En kyllä tiedä, osaisinko sopeutua uuteen nimeen

78. Aioin erota kirkosta heti kun täytin 18. Siskoni lapsen kummitätiys tuli kuitenkin väliin, enkä ole senk jälkeen saanut aikaan

79. Elämänkatsomukseni on monimutkaisesti jostain agnostikon ja ateistin välimaastosta. Kumpikaan ei oikein sovi siihen, miten asioista ajattelen

80. Olen aina ollut vähän pikkuvanha

81. Lapsena minua ärsytti, kun minulle lässytettiin

82. En vieläkään voi käsittää lapsille lässyttämistä. Vielä kauheampaa on vanhuksille lässyttäminen.

83. Olen vähän kielinatsi. Yhdyssanavirheet ovat kauheinta, mitä tiedän.

84. Myös se on kauheaa, kun sanotaan "maistuu hyvälle". Kuuluu sanoa "maistuu hyvältä".

85. Tiedän kyllä, etten itsekään kirjoita täydellisen oikeaoppisesti

86. Opin lukemaan ja kirjoittamaan 6-vuotiaana isosiskoni opettamana

87. Siskoni on vasenkätinen, ja minäkin opin pitämään kynää kuten vasenkätiset (ranne koukussa) vaikka olen itse oikeakätinen

pipanat 004

88. En katso televisiota

89. Paitsi jos Pushing Daisies alkaa joskus uudelleen

90. Huomasin ihan tässä lähikuukausina, että kanamuna ruotsiksi eli hönsägg muodostuu sanoista höns ja ägg. Siihen asti luulin, että se koostuu sanoista hön ja sägg. Kanapussi.

91. N-Y-T, nyt -homman hoksasin sentään jo ala-asteella

92. Osaan tehdä aaltoja mahallani. Tai ainakin osasin vielä kun viimeksi kokeilin.

93. Minusta virallisten puheluiden soittaminen on äärettömän epämiellyttävää

94. Ylipäätään kaikenlainen virallisten asioiden hoitaminen virastoissa ynnä muissa on minusta inhottavaa

95. Haluaisin hypätä benji-hypyn

96. Korkeanpaikankammoni vuoksi en luultavasti uskaltaisi

97. Toisten fobioille nauraminen on idioottia

98. Vielä idiootimpaa on ylinopeuden ajaminen ja sillä leveileminen

99. Itsekkyys ja empatian puute inhottaa minua

100. Aion vielä joskus matkustaa Englantiin

Day 13 - A song that is a guilty pleasure

Tämä oli hankala. Päädyin kuitenkin Shakiran La Torturaan. Latasin sen alunperin siksi, että siinä on Alejandro Sanz ja Alejandro Sanzilla on (kuten olen tainnutkin mainita) maailman täydellisin ääni. Aloin kuitenkin tykkäämään itse kappaleestakin kovasti. Guilty pleasure ehkä siksi, että Shakira kuuluu siihen ylikaupallisten artistien genreen, jota vähän halveksin.

2 kommenttia:

  1. Allekirjoitan pilttihomman jälkiruoka pilttien osalta, en syö ruokapilttejä. 13. on minun mielestäni myös ehdottomasti totta. Ja monta muutakin kohtaa voisin allekirjoittaa, en vaan viitsi kirjottaa niitä kaikkia tähän...

    VastaaPoista
  2. En jaksa kaikkia samisjuttuja poimia, mutta en ole koskaan tajunnut miten piltit voivat olla kenenkään mielestä hyviä :D Hrrr.

    "5. En osaa laulaa, ja soittotaitonikin rajoittuu rytmisoittimiin ja "Ostakaa makkaraa" -kappaleeseen nokkahuilulla"
    Ihanaa, minun soittotaitoni rajoittuvat myös ostakaa makkaraa nokkahuilulla :'D.

    Mmmmmm valkosipuli <3. Tykkään jos joku ihminen tuoksuu valkosipulille, yleensä en kyllä edes huomaa sitä.

    Tuo lapsille lässyttäminen on järkyttävää! Sitten ihmetellään kun lapsi ei osaa sanoa vaikka sitä ärrää kun muksulle puhutaan "listo, leppu, lengas" ja "kato pellolla menee heppa!". AAA miksei se voi olla vaan HEVONEN kun se nyt on hevonen!? Ah kiitos sain avautua.

    VastaaPoista