perjantai 18. maaliskuuta 2011

Pihalla

Kukkuu!

Joku on tainnut unohtaa postata. Noh, en ole unohtanut. Mieli on tehnyt monia kertoja. Aluksi vaan tapahtui liikaa kaikkea (riitelyä ja hevosen kuolemista ynnä muuta vähän turhan raskasta) ja lopulta en enää tiennyt mitä tänne kirjoittaa.

Palaan vielä takaisin blogin pariin, ajankohtaa en vielä osaa sanoa. Tosiasiassa elämäni on yhä niin rappiolla, että tällä hetkellä bloggailusta tuskin tulee vielä mitään. Jotain viikkoja siis vielä, ainakin.

Elin synkimmät ajat ilman musiikkia. Surulliset kappaleet sattuivat liikaa ja onnelliset sitäkin enemmän. Välimuodot eivät kiinnostaneet. Nyt olen sentään kaivanut mp3-soittimeni jälleen naftaliinista, huraa! Tässä siis viime aikojen huippukappaleita.



lauantai 11. joulukuuta 2010

Kissat.

1. JUMALKERPERA!!!!

Sattuipa niin eräänä yönä, että herään omituiseen molskahduksensekaiseen kolahdukseen. Hyppään ylös ja ryntään tarkastamaan vahingon suuruutta. Eteisessä vastaan juoksee säikähtanyt Ensio, ja tajuttuani vessan oven olevan selällään auki, suuntaan sinne kauhukuvat mielessäni siintäen.

Niinpä niin, PAHIN MAHDOLLINEN oli tapahtunut. Ensio oli kiipeillyt vessan tasolla, ja tippunut vessanpönttöön vieden mukanaan avonaisen meikkilaukkuni. Joka oli - tietenkin - niin päin, että kaikki meikit olivat pöntössä. Kaikki. Osa vielä melkoisen epämiellyttävän syvällä. Täytyy myöntää, että hetken ajan mielessäni kävi, kuinka valtaisan kauniit ja lämpimät rukkaset siitä kissanpenteleestä tulisi.

ensio 008

Eipä siinä sitten oikein muu auttanut kuin hoitaa keskellä yötä vauvaparat kuivumaan. Ihme kyllä, sain suurimman osan pelastettua, vain lähes tyhjä mineraalipohja sekä Urban Decayn minikokoinen kajal oli pakko heittää pois. Muut mineraalipurkit olivat onneksi tarpeeksi tiiviitä kestääkseen vesikylvyn. Luomiväreistä ja puutereista kaavin reilusti pintaa pois, ja kynät teroitin niiden kuivuttua kunnolla. Pahiten kärsi NC:n kivipuuteri, josta jouduin heittämään pois suurimman osan.

Sanomattakin lienee selvää, että vessanpöntön kansi on nykyisin koko ajan tiiviisti suljettu.

2. Kakkaa lumellattialla

Muuan isokokoinen fatass kissa ei aina osu hiekkalaatikkoon. Tästä syystä esim. tänään saunan lattialla oli kaksi pökälettä, joiden aromin lattialämmitys oli tehokkaasti levittänyt koko peseytymistilaan. Mistä tiesitkin, että olin juuri tänään menossa saunaan? Niin ja tietenkin lattiallakin olevat kakat täytyy peitellä tehokkaasti, siksipä siellä lauteiden alla on dyyneittäin hiekkalaatikosta lennätettyä kissanhiekkaa.

Olen kertonut äidille noin tuhat kertaa, että me tarvitaan katolla varustettu hiekkalaatikko. Taidan ostaa sen sille joululahjaksi.

3. Mummun rakkaudella leivottu joululimppu.

Lattialla revittynä, raadeltuna ja osittain syötynä. Joku unohti sen keittiön pöydälle.

ensio 002

ensio 001

ensio 007

ensio 005

Viimeisestä kuvasta tulee hyvin esiin tuon harmaan pölyhuiskun mielen kieroutuneisuus: kuristaa ja pesee toista samaan aikaan. Tällä hetkellä se kehrää hyvin rakastettavana tuolini selkänojalla ja lämmittää mukavasti niskaa.

lauantai 27. marraskuuta 2010

Shooting stars in my left arm

Kuulumisia.

1. Kynsien rappio vol. tsiljoona

Ärsyttävää. En ole viime aikoina juurikaan (=yhtään) jaksanut huoltaa kynsiäni ja sehän sitten näkyy. Lohkeilleet ja liuskoittuneet. Taas pitää viilata ne lyhyiksi ja aloittaa kasvatus alusta.

2. Talvi

KYLMÄ! Tarvitsen uuden pipon. Ja lämpimän kaulahuivin. Itse asiassa kaikkein mieluiten nukkuisin tästä hetkestä maaliskuun puoliväliin saakka.

uimuri 003
2 vuotta sitten.

3. Tarpeet

Tarvitsen: (pipon ja huivin lisäksi) mm. kosteusvoidetta, hoitoainetta, sukkia, rispsiväriä, kynsinauhavoidetta, bufferin jne. Vaan arvatkaapa menikö kaikki rahat hevosen eläinlääkärikuluihin pffffftrtrtr. Meikkipohjakin pääsi loppumaan kun en muistanut/jaksanut/välittänyt tilata lisää.

4. Leffa

Olen jo pidemmän aikaa halunnut nähdä Closerin, koska a) siinä on maailman hyvännäköisin mies (Jude Law♥) b) siinä on maailman kaunein nainen (Natalie Portman) c) sitä on kehuttu. Eilen sitten katsoin sen ja itkin hillittömästi kun se oli niin surullinen :( Hyvä se oli kuitenkin.
--

Jepjep. Jospa sitä menisi saksimaan otsurin jälleen siiheen kondikseen, että sen alta näkeekin jotain. Hirveän aggressiivisen oloinen postaus, oikeasti olen ihan tyynellä päällä.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Paska juttu, ahdinkoo ei rahaksi voi muuttaa

(jos voisi, uskoisin olevani melko rikas)

Tiesittekö, että ihmisellä on otsan alaosassa, kulmakarvojen välissä lihas, joka tulee kipeäksi jos itkee liikaa? Tämän lisäksi viime päivien olotilasta kertonee jotain se, etten ole juurikaan saanut revityttyä persettäni edes tietokoneelle. Melkoinen suoritus kaltaiseltani kokopäivädataajalta.

Ajattelin nyt kuitenkin tulla ilmoittamaan, että blogi on yhä hengissä ja minäkin jollain lailla. Life goes on sano potkukelkka mummossa tai jotain, postauksia tulee jahka tästä taas selvitään. Ainakin kynsibalsamin arviointipostaus lojuu tuolla puolivalmiina.

Jottei nyt ihan angstiksi menisi niin laitetaan vähän Röyhkää loppuun. Youtube ei löytänyt kappaletta josta otsikko on lainattu, niin jotain muuta nyt sitten.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Titaanien taisto

Kertokaahan minulle, onko kissoissani tai kynsissäni(/kynsiviilassani) jotain perustavanlaatuista vikaa, vai onko kissojen ihan normaalia käyttäytyä aggressiivisesti kynsiviilaa kohtaan?

Kaneli on tämän kummallisuuden aloittanut. Aina jos se kuulee, että viilaan kynsiä, sen on pakko tulla ihan viereen vahtimaan tätä tapahtumaa. Kuitenkin jos annan viilaa sille haisteltavaksi, se nyrpistää nenää, perääntyy pari askelta ja sitten alkaa raivoisa nyrkkeily. Ensio ei ennen välittänyt kynsiviilasta tuon taivaallista, mutta nyt sekin on jostain saanut päähänsä, että sen täytyy taltuttaa Arkkivihollinen Kynsi Viila. WTF siinä oikein on?

Harmi muuten että videolle tallentui Ensio, te ette nimittäin usko millaisiin nyrkkeilyliikkeisiin meidän läski mammanpoika Kaneli kykenee kynsiviilan kohdatessaan! Sen tassu liikkuu sellaista vauhtia ettei sitä kykene edes havaita :D (Niin ja harmi muuten etten jaksanut kääntää tuota videota köh köh)


Arvatkaapa muuten kellä on suklaakakkua! Hähää vaan.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Kaurapuuroa ja kynsibalsamia

Blaah, inspiraatio ja motivaatio vähän kaikkeen on ollut hukassa viimeaikoina normaaliakin enemmän. Ei jaksa eikä huvita, tekisi kovasti mieli vain nukkua. Ainoa asia, josta olen viimeaikoina ollut innoissani on ollut kaurapuuro. KAURAPUURO! Olen pienestä asti inhonnut kaurapuuroa. Vaan nyt viimepäivinä olen löytänyt itseni monta kertaa mikron äärestä odottamasta maitoon tehtyä mikrokaurapuuroa. Ja olenpa tunkenut sinne vielä rusinoitakin. Ja tykkään kuin hullu puurosta (höhöhö).

palsami

Sitten vähän kynsiasiaa. Kynteni olivat hetken oikein hyvässä kunnossa tuossa taannoin! Mikäli ne olisivat pysyneet siinä kunnossa, olisin varmasti saanut kasvatettuakin niitä jonkin verran. Sitten alkoi taas elämä vähän murjomaan, eikä käsienhuoltoon jaksanut keskittyä. Tulos: lohkeilleet kynsilakat, kuivat kädet, liuskoittumia ja pari lohkeamaa. Höh vain taas.

Kynsiäni lepytelläkseni ostin Trindin Nail Balsamia, jonka pitäisi nimenomaan kosteuttaa kynsiä. Tuote on kuitenkin öljytön, eli sitä voi huoletta laittaa suoraan kynsilakan alle.

Ensivaikutelman perusteella en kyllä ole Nail Balsamista järin innoissani. Kynsien kanssa tuota kosteutusta on tietysti vaikea arvioida, mutta esim. kunnon käsirasvan jälkeen kynnet tuntuvat ikäänkuin joustavammilta ja tämän kanssa tuollaista tunnetta ei oikein tullut. Eikä oikein mitään muutakaan tunnetta. Koitan nyt käytellä tuota päivittäin niinkuin ohjeessa käsketään, ja sitten raportoida vähän tarkemmin.

Pisti muuten silmään Nail Balsamin paketissa: INCIssä oli heti toisena veden jälkeen alkoholi. Aika outoa minusta tuotteessa jonka tarkoituksena on nimenomaan kosteuttaa! Noh, onneksi kynteni eivät ole tällä hetkellä mitenkään paraatikunnossa, menetys ei ole järin suuri mikäli tuo aine hajottaa ne kokonaan ;)

Kuva: Trind

perjantai 15. lokakuuta 2010

Kynsilakkaorgasmi vol. 2

Edellisen kerran hurmioiduttiin mintunvihreästä, tällä kertaa vuorossa on kulta.

sprkl 002

sprkl 005

IsaDoran sävy 652 Gold Sparkles, täydellinen kultalakka IMO. Rakastan tätä! Ihana, kylmä shampanjankaltainen sävy, ei yhtään liian keltainen. Mukana on nähdäkseni sekä shimmeriä että pienenpientä glitteriä (juu, ne ei yllättäen näy kuvista, se kamera...), kimaltaa kauniisti muttei silti tule yhtään liikaa discopallofiilis. Aah, ihanaa! Ainakin tahman kuvien perusteella tässä ja OPIn Glitzerlandissa on paljon samaa. (Tämäkin on todella kaunis myös mattapäällysteen kanssa!)

Levittyvyys oli mainio, shimmerilakkojen kanssa on välillä ärsyttävää kun sudinvedot meinaa jäädä näkyviin vaikka mitä tekisi. Tämän kanssa ei sitä ongelmaa ollut! Peitti kahdella kerroksella.

Nyysin Anttilan sivuilta sävykuvan havainnollistamaan noita glittereitä ^_^

sparkles

Pakko kuitenkin avautua tuosta siveltimestä, taisinkin jo graffitilakan yhteydessä mainita että se on minusta kauhea! Odotukseni ovat korkealla kun pakkauksessa mainittiin Wide Brush, pidän nimittäin Lumenen vastaavasta kovasti. Noh, tämä on ihan erilainen: lyhyt, paksu töpö. Todella kömpelö lakkauksessa mielestäni, hyhhyh. Ehkä tästäkin joku tykkää.

Aihetta liippaavaa musiikkia vielä, olkaapa hyvä.